Viikkoaukeama

08 tammikuuta Katsuja 0 Comments

Alkuviikosta esittelin tämän vuoden kalenterini. Ja tässä tulee lupaamani esittely viikkoaukeamasta. Tyhjät sivut pois kalenterista, jotta koristelu on helpompaa. Numerotarrat olen laittanut jo etukäteen, että tiedä mikä viikko on milloinkin. Valitettava painovirhepaholainen teki tepposen, mutta en jaksanut tehdä pienen virheen takia uusia aukeamia.


Viikkoaukeaman koristelun aloitan yleensä vasemmasta reunasta, eli "this week" laatikosta. Siihen tulee tarra, johon merkitsen työvuorot sekä kaksi tai kolme viikko tarraa, johon merkitsen mm. kuntoilun ja opiskelun. Teen aukeaman yleensä aika lailla fiiliksen mukaan. Tälle viikolle tuli paljon kultaa ja mustaa. Jätän jonkin verran tilaa myös muistiinpanoille ja menoille, joten loppukoristelut teen usein jälkikäteen.


Ihania tarroja saa mm. My Planner Envy -blogista. Tuolta saa Erin Condren Life Planneriin sekä Happy Planneriin tarroja tulostettua. Kannattaa tarkkaan katsoa minkä kohdalta lataa, kun tarroissa on koko eroja ECLP:n ja THP:n välillä.

Omaan kalenteriin mahtuu ECLP-kokoiset tarrat.

Yläpalkin planner osiosta löydät muokattavan ja tulostettavan viikkoaukeaman, jos haluat kokeilla tätä mallia. Lataa tiedosto ja avaa se wordilla. Siellä pääset muokkaamaan ulkoasua.

0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)

Kalenterimania Aamulehdessä

06 tammikuuta Katsuja 0 Comments

Viime maanantain Aamulehdessä oli juttua kalenterin tuunauksesta. Olin hyvin otettu ja ylpeä, kun minua pyydettiin tähän juttuun mukaan. Jännitin kovasti millainen juttu ja kuva minusta lehteen tulee. Yllätyin positiivisesti artikkelista. Tässä vielä juttu siitä, jos joku ei ole sitä nähnyt.


0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)

Pikavisiitti Kolilla

05 tammikuuta Katsuja 0 Comments

Pohjois-Karjala sai jouluksi upean lumipeitteen, kun Etelä-Suomi vietti mustaa joulua. Tapaninpäivänä kävimme Kolilla ihailemassa upeaa suomalaista kansallismaisemaa. Puut olivat saaneet aivan ihanan lumipeitteen. Maisemat olivat kuin postikorteista. Tämä oli oikea talven ihmemaa ja onneksi kävimme tällä. En olisi millään halunnut lähteä pois, mutta kylmä tuli pelkissä leggingseissä. Silloin, kun asuimme vielä Joensuussa niin kävimme todella harvoin Kolilla. Nyt kun välimatkaa on monta sataa kilometriä, on siellä käytävä joka kerta kun kuljemme ohi.







0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)

Uusi vuosi, uusi kalenteri

01 tammikuuta Katsuja 1 Comments

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä onkin hyvä aika esitellä uusi, tämän vuoden kalenteri. Olen jo esitellyt kalenterin tuunauksesta postaukset Mikä mania?, tarrat ja kalenterin tuunausta.

En edellenkään löytänyt itselle sopivaa valmista kalenteria, joten näppäränä likkana päätin tilata kannet erikseen ja tehdä siihen omat sisäsivut. Kannet tilasin Aliexpressin sivuilta, koska en halunnut mitään sikakalliita kansia ja minulla oli aikaa odottaa. Päädyin monen etsinnän jälkeen kultaiseen A5-kokoiseen rengaskansiin. Kannet oli tarjouksessa, joten maksoin niistä n. 20 euroa ja tosiaan Kiinasta tilattaessa joutuu hyvinkin odottamaan pari kuukautta. Näissä on aika napakka tuo nepparikiinnitys, joten jos kalenterista tulee liian paksu niin olen pulassa!


Kalenteri näyttää sisältä tältä. Muutama pieni tasku etukannen toisella puolella, minne saa tarroja ja muistilappuja mukaan. Kynäpidike on kauhean tiukka.


Tein ensimmäiseksi sivuksi tuollaisen shaker-sivun, mikä on lähinnä koristeena. Tähän väliin on tulossa vielä vuosinäkymä, johon en helppo merkitä esim. syntymäpäivät, työvuorot sekä muut tärkeät päivät.


Olen tehnyt jokaiselle vuodenajalle oman välilehden. Koska Suomen kieli on hyvin tönkköä, niin käytän paljon Lontoon kieltä. Näin ollen välilehdet on merkitty winter, spring, summer ja fall. Ja minullahan on viides vuodenaika, joka tulee olemaan christmas.





Välilehtien kuvat ovat itse ottamia, joten tämä on myös yksi hyvä tapaa pitää kalenteria muistona. Kalenterin viikkoaukeamalla on myös tilaa vapaalle kirjoitukselle, johon yleensä kirjoitan miten viikko on sujunut. Seuraavassa postauksessa kerron ja näytän viikkoaukeaman teosta ja millainen siitä omaan kalenteriin.

1 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)

Vuosi 2016

01 tammikuuta Katsuja 0 Comments

Menneeseen vuoteen on mahtunut monenlaista muistoa ja tapahtumaa. Parhaiten muistan tämän vuoden siitä, koska tänä vuonna tajusin itseni tärkeyden. Vuosi on tuonut myös muutamia uusia harrastuksia ja työelämän muutoksia.

Alkuvuosi meni kivassa pakkasessa pyöräillen sekä metsässä että järven jäällä. Talvesta on tullut paljon mukavamapaa aikaa kuin aiemmin läskipyöräilyn ansiosta. Nautin suuresti luonnosta ja tänä vuonna metsässä olen viettänyt aikaa melkoisesti.



Talvella löysin ihan uuden harrastuksen itselleni, nimittäin kalenterituunauksen. Siitä olenkin täällä jo kirjoitellut. Kalenterin käytöstä on tullut monipuolisempaa ja antoisaa. Talvella innostuin myös värjäämään lankoja, joista tulikin ihanan raikkaita värejä kool aid -jauheiden ansiosta.



Keväällä läskipyöräily jatkui metsässä, mutta maantiepyörällä aloin hurauttaa työmatkoja. Talvella istutetut siemenet alkoivat itää mukavasti. Villasukkatehdas oli kovassa käynnissä ja niitä ikuistin kuvaamalla.


Alkukesästä nautin luonnon heräämisestä ja ihailin auringon nousuja yövuoroissa. Pyöräily jatkui kotona sekä työpaikalla , kun alkoin kuljettamaan vanhuksia riksapyörällä. Pyöräilykausi ei lopu koskaan!



Kesällä nautin luonnosta ja omasta yrttisadosta. Riippumattoilin, olin monta päivää mustikassa ja metsässä muutenkin. Metsässä mieli lepää ja murheet unohtuivat.


Kesälomalla hankin itselleni uuden työpöydän sekä silhouette leikkurin, jonka myötä kalenterituunaus ja askartelu sai uuden ulottuvuuden.

 

Syksyllä alkoi heijastinmania, joka jatkui joulukuulle asti. Syksy oli erityisen hyvää sienestysaikaa, joten metsässä vietin lisää aikaa.
 

Syksy jatkui jouluisten kirjoneuleiden, heijastimien ja kalenterituunauksen parissa.


Marraskuussa menin perinteisille kädentaitomessuille anopin kanssa. Uusia ideoita tuli ihan hirveästi eikä aika riittänyt millään kaikkeen! Sain päätöksen 85%:sta työajasta, joka oli suuri helpotus.


Jouluvalmistelut alkoivat näkyä kotona ja päätettiin miehen kanssa lähteä Pohjois-Karjalaan jouluksi. Varasin myyjäispöydän työpaikkani joulumyyjäisistä, minne tein joka ilta tuotteita. Joulukorteista tuli kaikkein upeimmat mitä olen tähän asti tehnyt.


Joulun vietimme tosiaan lumisissa maisemissa Pohjois-Karjalassa. Joulu meni syödessä ja rentoutuen. Joulunpyhinä en unohtanut neulomista.


Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)