Hyvää joulua!

21 joulukuuta Katsuja 0 Comments


Toivotan kaikille rauhallista ja ihanaa joulun aikaa! Blogi on ollut melko hiljainen, vaikka ajattelin ensin, että joulun aikaan tulee paljon postauksia. Joulufiilis alkoi tulla vasta pari viikkoa sitten ja koristelutkin sain valmiiksi muutama päivä sitten. Tänä vuonna kesti kauan ennen kuin joulufiilis tuli ja siihen on omat syyt, joita en nyt lähde blogissa sen enempää kertomaan.

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille hyvää joulua!




0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)

Joulu tulla jollottaa

09 joulukuuta Katsuja 0 Comments

Nyt on joulukuun 9.päivä! Miten aika on mennytkin näin nopeasti? Tuntuu, että joulu on ihan ovella enkä ole saanut tehtyä mitään! Tai no, kyllähän tässä kovasti on ahkeroitu sukkien, korttien ja heijastimien parissa.

Joululeivonnaiset ovat jääneet todella vähäiseksi. Kerran olen tehnyt pipareita ja torttuja, mutta ei ne oikein hyvälle maistuneet. Suklaa sen sijaan on maistunut vähän liiankin hyvin. Jotenkin on ollut hyvin laiska olo tämän joulun suhteen. Itsenäisyyspäivänä koristelin joulukuusen. Ostin vihdoin ja viimein valkoisen kuusen, josta olen haaveillut jo monta vuotta. Joulukoristeet taitavat olla kyllä jo paikallaan, mutta jotain tuntuu puuttuvan. En vain tiedä mikä.




0 kommenttia :

Kommentit piristävät, kiitos :)